Ruttojuuri

Ruttojuuri on kaltaistensa varttuvien belgianjättinuorten tavoin ulkonäöltään kuikelo ja rusakkomainen. Sen korvat ovat kolme kokoa liian suuret kyömykuonoiseen päähän, joka puolestaan on pieni kuin pingispallo. Otuksen rungonmuodot ovat naurettavan luikut; sen jalat vaikuttavat liian huterilta kannattelemaan ruumista, jossa ei mittavuudestaan huolimatta ole lihasmassaa vielä juuri nimeksikään.
Lihakaniksi jalostettu belgianjätti on kooltaan ja painoltaan kanimaailman ehdoton raskassarjalainen. Rodun edustajan Ruttojuuren paino on kuudessa kuukaudessa ylittänyt viiden kilon rajapyykin, ja aikuistuessaan kani kasvaa yli 10 kilogrammaa painavaksi, hieman keskikokoista koiraa pienemmäksi järkäleeksi. ([You must be registered and logged in to see this link.])
Ruttojuuri on väritykseltään monille kesykaneille tyypilliseen tapaan vaikeasti ympäristöön sulautuva. Sen poikasmaisen nukkaisen turkin kuviointi muistuttaa sallander- ja valkoinen punasilmä -väritysten yhdistelmää. Jätin silmät ovat pistävän punaiset, ja sen valkoista pohjaväriä peittää päässä, korvissa, kyljillä, vatsassa ja jaloissa kolmisävyinen harmaa huntu. Kanin etutassut ovat valkoiset ja korvien sisäpinnat vaaleanpunertavat.

Alituisesti hämmentynyt, tavattoman tumpelo, tunneskaalaltaan tylsempi kuin tiiliskivi.
Ruttojuuri on yksinkertainen ja hidasjärkinen olento, sen maailma on yhtä mustavalkoinen kuin sen mielikin. Kanin mukaan kaikki jakautuu joko hyvään tai pahaan, tuttuun ja tuntemattomaan. Se välttää monimutkaisia tilanteita ja tuntemuksia ja kieltäytyy sisäistämästä yksinkertaisiakin asioita, jos ne kuulostavat kummallisilta.
Vapauteensa tottumaton Ruttojuuri ei lyhyen elämänsä aikana ole ehtinyt hioa sosiaalisia taitojaan: se on varsin empatiakyvytön ja varomaton eikä ymmärrä rajaa epäsovinnaisen ja kohteliaan käytöksen välillä. Eläimen järjenjuoksu on hidas ja sen on vaikea käsitellä ruumiinkielen kiemuroita, sanomisiaan se ei useinkaan vaivaudu vääntämään hienotunteiseen muotoon. Suuren kokonsa vuoksi se ei ole usein joutunut pelkäämään henkensä puolesta, ja ensisilmäyksellä se, mikä todellisuudessa on puhdasta typeryyttä, saattaakin vaikuttaa näsäviisaalta uhmalta.
Ruttojuuri ei ole varsinaisesti pahantahtoinen ja vain harvoin ensitapaamisella aggressiivinen, itse asiassa kani on suorasuisen ja muissa maailmoissa hailahtelevan kuorensa alla erittäin miellyttämishaluinen, liiaksikin. Sen mieli on tyhjä taulu uusille ja radikaaleille ajatuksille – omille ideoille siellä ei paljolti tilaa riitä.
Nuoreksi kaniksi Ruttojuuri on kummallisen passiivinen, muttei kuitenkaan aikuismainen eikä edes pikkuvanha. Vaikka Ruttojuuren piirteistä puuttuu ikäiselleen tyypillinen leikkisyys, on se uskomuksiltaan yhä varsin lapsellinen ja arvomaailmaltaan helposti muokattavissa. Vaikeissa tilanteissa se tukeutuu lammasmaisesti auktoriteetteihin, joiden mielipiteitä se peilaa mieluummin kuin muodostaa omiaan.
(Ruttojuuren luonne tulee hahmon kasvaessa ja kehittyessä monipuolistumaan.)

Ruttojuuren tarina alkoi englantilaisesta lihakanilasta ja oli päättyä pataan. Jos Ruttojuurelta kysytään, se uskoo vakaasti syntyneensä paratiisissa. Se muistaa suuren, hämärän rakennuksen, oljen tuoksun ja vierustoverin rauhoittavan lämmön. Suoja ulkona vihlovalta tuulelta, ruokaa yltäkylläisesti kahdesti päivässä. Häkkejä päällekkäin, vastakkain, riveittäin silmänkantamattomiin – sata paria punaisia silmiä eristettyinä verkkoaitojen väliin.
Muutaman kuukauden iässä Ruttojuuri oli kerännyt riittävästi lihaa luittensa ympärille, mutta matkalla teurastettavaksi hämmentyi tuleva paisti uudessa tilanteessa vallan mahdottomasti. Kaksijalkaisen, vaatteisiin verhotun kummajaisen nostaessa sitä niskavilloista ulos häkistä se joutui tilaan, jota kaninomistajien keskuudessa pelokkaasti kuiskaten nimitetään Kohtaukseksi. Eläin muuttui nappisilmäisestä pumpulipallerosta paholaisen riivaamaksi sätkynukeksi, joka rimpuili, riuhtoi ja raivosi, vääntyi selkärangalliselle täysin ennennäkemättömiin asentoihin ja raapi kynsillään suojattomia ihmiskäsivarsia kuin raivotautinen ilves.
Kuten yleisesti tiedetään, on panikoivalla kanilla kymmenen miehen voimat, eikä sylistä päässyttä karkulaista onnistu tavoittamaan edes Usain Bolt. Niin pinkoi Ruttojuuri kohti tuntemattomia maita, törmäsi ennen pitkää kahden kilpailevan yhdyskunnan alueille ja jäi pysyttelemään hlessinä niiden laitamille.

Ruttojuuren fyysinen kunto on rappiolla verrattuna ikänsä vapaana eläneisiin kaniineihin. Se on heikompi ja hitaampi kuin villit ikätoverinsa. Se on laihtunut sitten lihakaninelämänsä, mutta lihasmassaansa se ei vielä ole onnistunut kasvattamaan eivätkä sen refleksit ole juurikaan nopeutuneet. Kanin taitoihin voi kuitenkin lukea sen kestävyyden, joka pääsee parhaiten oikeuksiinsa pitkillä matkoilla. Pikkujätin valtteihin kuuluu toki myös sen massiivisuus, joka tekee täyteen vauhtiin kiihdyttäneestä otuksesta varsinaisen uhan kaikille törmäyskurssille joutuneille – niin kaneille, lehmille kuin keskikokoisille maamerkeillekin.

Ruttojuuren massiivinen olemus saattaa häiritä ja hämmentää, mutta vielä kasvuiässä vaikutelma voi hyvinkin olla enemmän huvittava kuin uhkaava. Täysikasvuinen belgianjättiyksilö herättää kyllä kunnioitusta niin kuin steroideja popsiva itäsaksalainen kuulantyöntäjä, mutta nuori Ruttojuuri muistuttaa lähemmin kirahvia venähtäneine raajoineen ja hönöine hörökorvineen. Se ei ole erityisen sympaattinen eikä rakastettava, sen miellyttämishaluisuus saattaa sekä hellyyttää että ärsyttää. Nuoresta kanista paistaa uhmakas yksinkertaisuus, jota helposti voidaan virheellisesti luulla rohkeudeksi. Otusta ei voisi kuvailla erityisen naarasmaiseksi: se on ruumiillisesti ennemminkin hontelo kuin siro, eikä sen luonteenpiirteissäkään piile erityistä feminiinisyyttä. Ruttojuuren käytös voi vaikuttaa urosmaiselta, mutta kaikki tämä on kanille tahatonta ja sille itselleen tyystin yhdentekevää.